Trim Energy Oy

Trim Energy Oy on täysin kotimainen yhtiö, mutta kansainvälinen edelläkävijä. Juuremme ovat Nokia Smart Home projektissa, josta yhtiömme syntyi vuonna 2009. Kymmenessä vuodessa olemme rakentaneet osaamisen, joka mahdollistaa  energiansäästön, hiilidioksidipäästöjen vähentämisen, älykkään kodin ja sen helpon hallinnan.

Avainhenkilömme:

Tuotekehitystä, kilpailua, johtamista

Tapio Saarenpää

Toimitusjohtaja

Tapiolla on yli 30 vuoden kokemus energia-alalta. Trim on neljäs yhtiö, jota hän johtaa.  Näkyvin hänen tehtävistään oli uuden ydinvoimayhtiö Fennovoiman perustaminen ja yhteiskunnallisen hyväksynnän saaminen.

Se mikä myös yhdistää kumpaakin yhtiötä, on niiden iso merkitys toimialan muutoksessa.

Nyt Tapio edistää Trimin kautta uusiutuvien energioiden, tuulen ja auringon esiinmarssia.

Tapio vastaa Trimin kumppanuussuhteista ja uusista hankkeista. 

Ota yhteyttä Tapioon ….

Sami Sailo

Ratkaisut

Samin kädenjälki näkyy jo Trimin alkutaipaleessa. Smart Home oli Nokialla yksi hänen tuotekehityssalkkunsa hankkeista. 

Sami on ollut aiemmin mm. Radiolinjan tuotantojohtajana ja Helenin kehityspäällikkönä.

Kilpaa purjehtiva Suomi tuntee Samin pitkäaikaisena valmentajana, kansainvälisenä tuomarina ja kilpailunjohtajana.

Samin vahvuuksiin kuuluu myös uskomaton kielitaito, mm. muinaiskreikakka, heprea ja 8 muuta kieltä.

Smi on asiantuntijamme mm. Aurinkosähköratkaisujen jälleenmyyyntiasioissa. 

Ota yhtettä Samiin ….

Timo Koivunen

Ohjelmistoarkkitehtuuri

Timo ei tee itsestään numeroa ja haluaa pysytellä taustalla. Ennen nyt 10-vuotista Trim-uraansa hän on auttanut oman konsulttitoimistonsa kautta suomalaisia suuryrityksiä kuten Nokia ja Tieto.

Timo tuntee suvereenisti koko Trimin järjestelmän ja hän on yhtiön tuotekehityksen aivot. Mies taipuu pyyteettömästi koodaajasta laitteistosuunnittelijaan.

Timo on vannoutunut Linuxmies, jonka huumorintaju on yhtä viiltävää kuin osaaminen. 

Timo toimii teknisenä asiantuntijana ja kouluttajana jälleenmyyjillemme. 

Ota yhteyttä Timoon ….

Kotien digitalisoinnin ja älylämmityksen edelläkävijä

Asiakaspalvelu

Puh. 010 299 2960 (klo 09-17)
Email: info@there.fi

Tekninen neuvonta

Puh. 010 299 2969 (klo 09-17)
Email: support@trim.fi

Osoite

Karaportti 5
02610 Espoo