

Trim Energy Oy on täysin kotimainen yhtiö, mutta kansainvälinen edelläkävijä. Juuremme ovat Nokia Smart Home projektissa, josta yhtiömme syntyi vuonna 2009. Kymmenessä vuodessa olemme rakentaneet osaamisen, joka mahdollistaa energiansäästön, hiilidioksidipäästöjen vähentämisen, älykkään kodin ja sen helpon hallinnan.
Avainhenkilömme:
Kumppanuuksia, myyntiä, asiakastukea, tuotekehitystä
Tapio Saarenpää
Toimitusjohtaja
Tapiolla on yli 30 vuoden kokemus energia-alalta. Trim on neljäs yhtiö, jota hän johtaa. Näkyvin hänen tehtävistään oli uuden ydinvoimayhtiö Fennovoiman perustaminen ja yhteiskunnallisen hyväksynnän saaminen.
Se mikä myös yhdistää kumpaakin yhtiötä, on niiden iso merkitys toimialan muutoksessa.
Nyt Tapio edistää Trimin kautta uusiutuvien energioiden, tuulen ja auringon esiinmarssia.
Tapio vastaa kumppanuussuhteista, hankinnoista, uusista hankkeista ja taloudesta.
Ota yhteyttä Tapioon:
tapio(at)trimenergy.fi
+358 50 568 1445
Timo Koivunen
Ohjelmistoarkkitehtuuri
Timo ei tee itsestään numeroa ja haluaa pysytellä taustalla. Ennen nyt 10-vuotista Trim-uraansa hän on auttanut oman konsulttitoimistonsa kautta suomalaisia suuryrityksiä kuten Nokia ja Tieto.
Timo tuntee suvereenisti koko Trimin järjestelmän ja hän on yhtiön tuotekehityksen aivot. Mies taipuu pyyteettömästi koodaajasta laitteistosuunnittelijaan.
Timo on vannoutunut Linuxmies, jonka huumorintaju on yhtä viiltävää kuin osaaminen.
Timo vastaa tuotekehityksestä ja Trimin tietojärjestelmien toiminnasta.
Ota yhteyttä Timoon:
timo(@)trimenergy.fi
+358 40 532 9249
Sami Sailo
Ratkaisut
Samin kädenjälki näkyy jo Trimin alkutaipaleessa. Smart Home oli Nokialla yksi hänen tuotekehityssalkkunsa hankkeista.
Sami on ollut aiemmin mm. Radiolinjan tuotantojohtajana ja Helenin kehityspäällikkönä.
Kilpaa purjehtiva Suomi tuntee Samin pitkäaikaisena valmentajana, kansainvälisenä tuomarina ja kilpailunjohtajana.
Samin vahvuuksiin kuuluu myös uskomaton kielitaito, mm. muinaiskreikakka, heprea ja 8 muuta kieltä.
Sami vastaa myynnistä, jälleenmyyjien kouluttamisesta ja asiakastuesta.
Ota yhtettä Samiin:
sami(at)trimenergy.fi
+358 50 487 2169
Osoite
Karaportti 5
02610 Espoo
Myynti ja tarjouspyynnöt:
Tekninen tuki
Ensisijaisesti toistaiseksi:
support(at)trimenergy.fi
Asiakaspalvelu ja laskutus
010 299 2960 (klo 09-17)
info(at)trimenergy.fi